0600 17102 (Palvelunumero, 3,42 €/min)  |  

Toimitusjohtajan tervehdys! Kiitos kuluneesta vuodesta!

Sossujen ihanat asiakkaat ja yhteistyökumppanit – KIITOS!

Ensimmäinen vuosi on takana. Vauhdikasta menoa on ollut, ja ketään ei ole jätetty aisalle roikkumaan vaan samassa reessä on pysytty. Yli kymmentä kuntaa on saatu palvella ja tehdä myös hyväntekeväisyyttä yksityisasiakkaiden puolella. Konsepti on uusi, myös kunnille ja kaupungeille vaikka ulkoistuksia ja palvelujen siirtoja on ollut aiemmin – mutta mehän olemme ihan muuta. Kompuroinnilta, ihan ymmärrettävästi , ei täysin olla voitu voitu välttyä. Otamme opiksi ja opimme. Onneksi se tärkein, sosiaalityötä tarvitsevat asiakkaat ovat ottaneet palvelun hyvin vastaan. Parhaita hetkiä, kuten auttamistyössä yleensäkin on asiakkaiden suora palaute: ”missä taivaassa teidät on koulutettu”, ”haluan sen sosiaalityöntekijän, kenen kanssa olen jo asioinut”, ”säilyttäkää tuo seuraavaa käyntiämme varten”, ”voitteko tulla vankilaan jatkamaan työskentelyä”.

Toimitusjohtajan tervehdys! Kiitos kuluneesta vuodesta!
Toimitusjohtajan tervehdys! Kiitos kuluneesta vuodesta!

Kokeneet osaajat, joustava palvelu, optimaalinen henkilömäärä ja oikea-aikaisesti valitulla menetelmällä toiminta on hyvää kustannuksen ehkäisyä ja vaikuttavaa auttamistyötä. Asenteemme on pelkäämätön halu tarttua haasteeseen yhdessä tekemällä. Olemme saaneet vilpittömän luottamuksen ja arvostuksen, pitkäjäneisiä asiakkuuksia. Rakentaneet tasapainoa ja työn tekemisen edellytyksiä kuntoon siellä missä on uuvuttu, on perattu asiakkuuksia, purettu ruuhkia ja tehty sitä perinteistä puuttuvan tekijän paikkausta.

Näemme kirkkaasti suomalaisen sosiaalityön tilan, kuljetamme mukanamme parhaat käytännöt, korjaamme rakenteita ja autamme kaikkialla missä kuljemme – silloin, kun Auttavilla Sossuilla on vapaus näyttää – miten voi toimia ns. ”sopivasti toisin”. Toisaalta olemme myös istuneet samaan sabluunaan virkatyön rinnalle, sillekin on tarve ja tilaus. Molemmat tavat tehdä työtä varmaan elävät vielä pitkään, mutta se kannattavin tapa on matkan varrella kirkastunut – tehdään se yhdessä jatkossakin. Hyvinvointiyhteiskunta on rakenteiden murroksen, ei murtumisen, aallokossa. Palvelukokonaisuuden isoja osia, kuten sijaishuolto, asumispalvelut, kotiin vietävät ja kuntouttavat palvelut, lausuminen on jo yksityistetty niin lasten kuin ikäihmisten palveluissa hyvin pitkälle jo 10 -20 v sitten. Nyt on toimistotyön asiantuntijatyön- ja -palvelun vuoro.

Toimistotyö on muuttanut jo muotoaan muotoaan digitalisaation, robotiikan, paperittomien toimistojen ja sähköisen allekirjoituksen, asiakkaan kanssa yhteisen tietoalustan myötä…näitä on nähty. Sosiaalityöntekijöiden etätyö ja työ asiakkaan luona, konttorin sijaan tulee lisääntymään. Asiakkaat eivät lopu, asiakkuus ja asiakassegmentit muuttuvat – valmius muutoksin vaihtelee.

Auttavat Sossut ovat saaneet olla keihäänkärki, osa tulevaisuutta ja vastuullisesti näköalapaikalla.

Haluan yritykseni ja sen tekijöiden puolesta toivottaa hyvää 2020-lukua kaikille asiakkaillemme! Auttavat Sossut Oy palveluksessanne Suomi-neidon nutturalta eteläisimpiin hameen helmoihin! Lauri Tähkän sanoin: ”maailma muuttuu ja minä mukana sen, minun Suomeni on tähtitaivaan alla” ja se taivas on meille yhteinen – pidetään toisistamme huolta!
31.12.2019 Espoossa

Tarja Meronen, FT, Toimitusjohtaja